Meistä

Tarinamme
Olemme 2020 perustettu pirkanmaalainen liiketoiminnan johdon konsultti- ja ohjelmistoyritys.
Teemme myös ihan käytännössä Power BI raportoinnin kehitystä asiakkaillemme. Liikevaihtomme oli ensimmäisellä tilikaudella yli 1,1 M€.
Käymme lisäksi arvopaperikauppaa kehittämäämme Power BI raporttiin sekä muuhun automaattiseen tekniseen analyysiin perustuen.
Perustajallamme Aarnella on yli 10 vuoden kokemus teknologiaratkaisujen myynnistä, automaatiosta, pörssiyhtiön tietohallinnosta sekä teknillinen korkeakoulutus (DI) tietoliikennetekniikasta ja signaalin käsittelystä. Viimeiset kolme vuotta hän on keskittynyt koneoppimiseen ja visualisointeihin Business Intelligencen avulla.
Elena Avanesyan on meidän asiakaspalvelun kansainvälinen superammattilainen:
”Pidän todella kirkkaista väreistä, ja siksi teen tylsistä kaavioista ja taulukoista värikkäitä, kirkkaita visualisointeja, jotka auttavat asiakkaitamme hahmottamaan laajemman kokonaiskuvan, ja analysoimaan sen avulla liiketoimintaansa.
Olen saanut hyvän pitkän kokemuksen kansainvälisessä ympäristössä, jossa olen työskennellyt useissa eri rooleissa – markkinoinnissa, projektityössä sekä logistiikassa. Suurin osa tehtävistä on kuitenkin liittynyt asiakaspalveluun tai myynnin kasvattamiseen.
Minulla on jo taloustieteen ja myynnin täydennyskoulutus TAMKista ja valmistuin juuri tutkinnosta ”International Smart Industry”, jossa opintoihin kuuluivat mm. ”Intelligent product development and Marketing” sekä ”Smart industry Information system”.
Toivottavasti tapaamme yhteisissä projekteissa!
-Elena”
Miksi teemme tätä?
Autamme asiakkaitamme säästämään aikaa, resursseja tai rahaa sekä löytämään liiketoimintansa mahdolliset ongelmakohdat. Annamme mahdollisuuden suunnitella liiketoimintaa entistä syvemmällä ymmärryksellä toiminnastaan ja reakoimaan ajoissa nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Olemme saaneet niin hyvää palautetta asiakkailtamme, että haluamme auttaa muitakin vapauttamaan tietojohtamisen suuri potentiaali ja ottamaan hyödyt irti jo yrityksen eri järjestelmiin kertyneestä digitaalisesta pääomasta.
Saamme tyydytystä työstämme, kun näemme tyytyväisen asiakkaan. Pyrimmekin luomaan pitkäkestoisen, luottamukseen perustuvan kaveruussuhteen heidän kanssaan. Haluamme jakaa tietojohtamisen ilosanomaa myös vanhahtaviin työpaikan rakenteisiin, jossa tiedon pimittäminen on tuonut valtaa.
Uusi sukupolvi haluaa saada tarvitsemansa tiedon helposti ja kätevästi mobiililaiteeseensa mistä päin maailmaa tahansa. Työntekijöiden pitäminen motivoituna työhönsä tuottaa myös yritykselle jatkuvuutta ja vähentää osaajien kiertoa.

Erittäin ketterä
Koska olemme pieni toimija, sijaitsemme hyvien yhteyksien varrella ja voimme toimia etäteknologiaa hyödyntäen, pystymme palvelemaan asiakkaita joustavammin, kuin isot ohjelmistokumppanit.
Tehokas ajankäyttö
Voit keskittyä ydinosaamiseesi, kun me vapautamme resursseja automaation avulla.
Osaava ammattilainen
Pitkä koulutus ja käytännön kokemus näkyvät kädenjäljessämme.

Elena Avanesyan
Avainasiakkuuspäällikkö

Aarne Haanpää
Toimitusjohtaja / Perustaja